Mikä mies oli lukkari?

Lukkari oli kirkon vanha ammattinimike

Lukkarin viran kehitys Suomessa ennen 1800-lukua

Lukkari on muodostunut ammattia tarkoittavasta ruotsinkielen sanasta klockringare – klåckare eli kellonsoittaja. Virkanimike on yhtä vanha kuin lukkarin ammattikin. Ensimmäisen kerran lukkari mainitaan 1200-luvun alkuvuosikymmeninä Länsi-Göötanmaan maakuntalain kirkkokaaressa. Ensimmäinen säilynyt ammattilukkarin toimenkuva on Paavi Galixtus III:n vuosien1455 - 1458 välillä kirjoittama.

Turun tuomiokirkon 1400- luvun lopulla laaditussa lukkarinlaissa eli lukkarinsäännössä (Officium custodis ecclesiae Aboensis) määrättiin lukkarin tehtävistä varsin yksityiskohtaisesti.
Katolisena aikana lukkari oli alun perin papin liturginen avustaja, joka soitti kelloja, avasi ja sulki kirkon ovet sekä vastasi kirkon ja sen irtaimiston hoidosta. Hänen hallussaan olivat kirkon avaimet ja kynttilät. Lukkari toimi papin apuna jumalanpalveluksessa keräten kolehdin ja herätellen uneen vaipuneet sanankuulijat, mistä tulee nimitys unilukkari.

PAPIN PASSARISTA SAIRAIDEN HOITAJAKSI

Lisäksi lukkari huolehti kirkon siivoamisesta. Tehtäviin kuului myös saunanlämmitystä, virkatalon syystöitä, syysteurastuksesta huolehtimista ja jopa juhlaoluen panoa.

Lukkaria pidettiin nimenomaan papin henkilökohtaisena apulaisena eli” papin passarina” Sananlaskun mukaan” lukkari on papin plakkari ja muori papin plakkarin fuori”.

Kaarlo Soikkelin mukaan ”lukkarin tuli seurata kirkkoherraa pappeinkokoukseen, seurata kello mukana ripitysmatkalla, ajaa papin parta, pitää pappi saunavihdoissa ja muun messupalveluksen lisäksi rukoilla synnintunnustus." Mikäli lukkari ei synnintunnustusta osannut, hänen oli tehtävä seitsemän päivätyötä vuodessa papin eniten tarvitessa.

Jos lukkari on tämän kaiken tehnyt vuoden aikana, hän sai papilta parin kenkiä ja sarkahousut. Joissakin keskiaikaisissa määräyksissä lukkari velvoitettiin mennä pitäjällä ripitysmatkalla olevan papin edellä kynttilä ja kello kädessä. Kellolla lukkarin piti kehottaman kansaa polvistumaan ja ylistämään kristuksen ruumista (ehtoollisleipää), jota pappi kantoi. Lukkarien tehtäviin kuului siis talonmiehen ja sihteerin kaltaisia toimia.

Lukkarinvaalista kirkkokaari sääti, että pitäjän miehet (lähinnä talonpojat) ja pappi yhdessä ottivat lukkarin ja erimielisyyden sattuessa pitäjänmiesten kanta voitti. Tämä merkitsi sitä, että tehtävään ei valittu miestä, joka ei nauttinut talonpoikien kesken laajaa luottamusta.

Lukkarin tehtävät muuttuivat 1600 - luvulla, kun kirkossa alettiin antaa lukuopetusta sekä opetusta Katekismuksesta. Vähän katekismuksen pääkappaleiden ulkoa osaaminen oli ehtona ehtoolliselle ja avioliittoon pääsylle.

Myös kinkereitä pidettiin. Lukkarille uskottiin tällöin lasten opettaminen ja hänestä tuli myös virsilaulun johtaja. Lukkarilta vaadittiin siis enemmän kuin ennen ja palkkakin parani. Suuri muutos oli sekin, ettei lukkaria enää saanut velvoittaa papin yksityisiin palvelutehtäviin. Näin lukkarin asema kohosi, mikä puolestaan johti suntion aseman muuttumiseen; monet lukkarin aikaisemmat velvollisuudet siirtyivät vähitellen suntiolle.

Kustaa II Adolf hallituskaudelta eli 1600 – luvun alusta alkaen valtionhallintoa rakennettiin palvelemaan uskollisesti suurvaltaa hallitsevaa kuningasta. Osana tätä kehitystä voidaan nähdä myös Ruotsin valtakunnan ensimmäisen varsinaisen kirkkolain säätäminen v.1686. Hallitusmuodossa todettiin: ”Yksimielisyys uskonnossa ja oikeassa jumalanpalveluksessa ovat arvollisen, sopuisan ja pysyvän hallituksen vahvin perusta”. Kirkkolaki velvoitti kaikki valtakunnan asukkaat luterilaiseen tunnustukseen.

Kirkkolaki vuodelta 1686 määritteli lukkarin tehtävät mm. seuraavalla tavalla;
"Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita.
Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman "
; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen päällä pitä.
Hänen pitä myös edeswiemän Capitluniin / Prowastin ja Kirckoherran Kirjoja Prowastin tygö / cosca ne tulewat hänen kätens / lähimmäisel Luckarille / ja jos se wijwytetx tule / wastaman sen wahingon edest / cuin sijtä tapahtu.

Seurakuntalaulun johtaminen vakiintui 1700- luvun myötä lukkarin tehtäväksi, varsinkin Isonvihan jälkeen; virkaan pyrkijän oli annettava laulunäyte julkisesti. Myöhemmin 1770-luvun loppupuolella oli jo käytössä kirjallinen laulutodistus, jossa todettiin lukkarin laulutaito. Monet lukkareiksi pyrkivät saivat oppia vanhemmilta lukkareilta, olivat heidän apulaisiaan ja sijaisiaan ja saivat heiltä todistuksen. Näin lienee käynyt myös Pielavedellä. Lukkarin vaali tuli vasta vuonna 1786 asetukseen.

1700-luvulla lukkarien velvollisuuksiin lisättiin sairaiden hoitajan tehtäviä. Tuolloin vallitsevan käsityksen mukaan suonenisku oli tehokas hoito lähes kaikkiin sairauksiin. Koska lääkäreitä ja välskäreitä kuitenkin oli vähän, väestöllä ei varsinkaan Suomessa ollut mahdollisuuksia päästä osalliseksi tästä parannuskeinosta. Collegium medicum esitti siksi vuonna 1750 maaherroille toivomuksen, että lukkarit voisivat toimia suoneniskijöinä.

Vuonna 1755 tehtiin esitys kuninkaalle, joka hyväksyi sen. Silloisten ja tulevien lukkarien oli nyt hankittava taito iskeä suonta.
Maamme lääkintähuollon kurjan tilan korjaamiseen ehdotettiin yhtenä ratkaisuna välskärin taitojen opettamista lukkareille. 1800- luvun alussa lukkarien tehtäviin lisättiinkin rokottaminen, minkä lisäksi heidän oli hankittava kyky hallita tavallisimpia välskärin tehtäviä.


Lukkari oli siis 1686 kirkkolain säätämisestä lähtien ollut pääasiallisesti esilaulaja ja lasten opettaja, joskus myös välskäri, rokottaja, postinkantaja ja seurakuntalaisten asiamies. Kun kirkkoihin alkoi ilmestyä urkuja, hän siirtyi veisuun johtajan tehtävistä lukkarin penkistä kirkon edestä urkuparvelle kirkon takaosaan.
Lukkari Carl Saxmanin tehtäväjako ja taidot ovat vielä selvittämättä.

Uuteen kirkkolakiin 1869 ei enää otettu vaatimusta lukkarin käyttämisestä sairaanhoidollisiin tehtäviin. Kansakoulujen perustaminen kansakouluasetuksen 1866 myötä vähensi lukkarien opetustehtävää, lukkarit muuttuivat aikaa myöten kirkkomuusikoiksi eli kanttoreiksi ja näin hävisi lukkarin virkanimike kirkkolaista.

Lähde:
Anna Marte: Lukkarin virka ja Pietari Päivärinta (1827 -1913) sen edustajana. Sibelius-Akatemia 2001. Kaarlo Jalkanen: Lukkarin- ja urkurinvirka Suomessa 1721- 1809. Valkeakoski 1986.
www.kirkonvartijat.fi